VALKONEN JA VILJAKAINEN V1600-LUOKKAVOITTAJIA

V1600-nuottiluokaan ilmoittautui reilut 20 kilpailijaa, joista avauskisaan lähti 17. Ei-ennakkotutustuttavassa luokassa pisteitä saalisti Savitaipaleella kuusi autokuntaa.

Yksi Autotarvike-sarjan mielenkiintoisimmista luokista oli V1600-nuotti. Siellä oli mukana seioreista nuoriin, ikähaitarin ollessa 13 – 77 vuotta.

Valkonen vauhdikkain

Viime hetkillä mukaan tullut Jyväskylän Nico Valkonen aloitti odotusten mukaan lujaa. Suzuki Ignis -kuljettaja latasi pohjat kaikille kolmelle taukoa edeltävälle pätkälle. Hämeenlinnan Niklas Mäenpää (Citroen C2) ei antanut periksi, vaan seurasi isku etäisyydellä 14,1 sekunnin päässä.

Kaksikko oli karannut muilta. Kolmantena oli nopein seniori Maskun Mika Rantasalo (Toyota Auris) 54 sekunnin päässä Valkosesta.

Tauon jälkeen mentiin samassa tahdissa. Valkonen pohjaputki kesti loppuun saakka. Mäenpää taipui lopulta 42,8 sekuntia

Polttava ajohalu sai Nico Valkosen hankkimaan ns. pizzataksin.

– Ajo sujui nuotti hyvin. Nuottikin sujui, vaikka kokemusta kartturilla. Reitti oli hieno. Ahtaat pyörän kaaret hankaloittivat varsinkin kaarteissa. Kun keula pysyy urassa, perä tulee kyllä perässä, nautiskeli Valkonen.

Nico Valkonen vei avauskisan näytöstyyliin. Toivakka Ralli jää häneltä väliin, mutta Keuruulla jatkuu pistemetsästys. 📸 Nutspix

Viime vuonna Nuorten SM-sarjaa kiertänyt Mäenpää ajoi hienon tasaisen kisan.

– Kisa oli hyvä ja nousujohteinen ”uuden” karhealla Sitikalla, jolla ei ehditty ajamaan juurikaan testikilsoja. Ei voi olla kuin tyytyväinen tuloksesta ja hienosta reitistä, mikä oli täysi vastakohta SM Kisojen kova vauhtisiin pätkiin verrattuna. Tästä on hyvä jatkaa Toivakassa 14.2.

SM-sarjasta siirtynyt Niklas Mäenpää antoi paineita Valkoselle. Kakkossija uudella autolla oli komea suoritus. 📸 Rallizoom

Kolmanneksi ja seniorien ykköseksi ajoi  Mika Rantasalo

– Heti alusta alkaen huomasin, että kärkikaksikon vauhdissa ei pysytä. Varmisteltiin vain paikkaamme. Tämä oli vasta toinen kisa, kun uusi auto toimi moitteitta. Reitti oli todella hyvä. Oikkuisen on vauhtia nostettava Toivakkaan, laskeskeli Rantasalo.

Seniorien nopein konkari Mika Rantasalo ei ollut tyytyväinen vauhtiinsa, otti hallitusti kolmossijan. 📸 Kiia Kajala

Edellisenä viikonloppuna Rallin SM-osakilpailussa Mikkelissä ulosajanut Lohjan Cecilia Ekroos (Opel Astra) oli neljäs ja löi Savonlinnan Markus Ryynäsen (Toyota Auris) kymmenyksellä. Seniorien kakkonen oli Raision Esa Rantasalo (Renault Clio).

Konepellin temppu ratkaisi voittajan

V1600-luokka sai hieman ikävän alun, kun Henri Koskenala törmäsi aiemmin lähteneen kilpailijan kaatuneeseen autoon. Koskenala auto vaurioitui pahasti ja myös Henri loukkaantui törmäyksessä.

Itse kilpailu Jere Tahvanainen (Renault Megane) sai unelma-alun ajamalla peräti 17, 4 sekunnin pohjat ennen viime vuoden Autotarvike Rallisarjan viitosta Aatu Viljakaista (Peugeot 206).

Viljakainen sai kahdella pohja-ajalla kavennuttua Tahvanaisen johdon 8,5 sekuntiin tauolle tultaessa.

Kun tauolla saatiin valot kiinnitettyä, Tahvanainen paukutti kahdet pohjat ja lähti päätöspätkälle 14,5 sekunnin johtoasemassa.

Jämsäläiselle Tahvanaiselle kävi kuin Timo Mäkiselle aikanaan Ouninpohjassa.

– Alku onnistui hienosti ja kovalla yrkällä, tosin ei ollut ulosajokaan kaukana pikkutien osuudella. Viitisen kilometriä ennen maalia yllättäen suoralla lävähti konepelti tuulilasille kuin Timo Mäkisellä konsanaan. Autosta ei nähnyt juuri mitään ulos ja siinä hävittiin noin 30 sekuntia ja samalla luokkavoitto.

Tästä linkistä pääset lumipölyiseen klippiin, jossa konepelti lävähtää ylös ja tulee pimeys.

Aatu Viljakaisella oli onneakin, että vei voiton V1600-luokassa. Tosin, ajamalla se voitto tuli, eikä mitään pois. 📸 Kiia Kajala

Voitto meni osin onnekkaastikin Rautalammin Viljakaiselle.

– Jeren aloitus hämmensi, mutta päästiin mukaan sen jälkeen ja kaikki oli omissa käsissä, Nelosella hypättiin sen verran maukkaasti, että takapyörät haukkasi hankaamaan pyöriä ja pasmat menivät sekaisin. Kaikkemme yritettiin päätöspätkällä ja onnikin oli apua, iloitsi voittaja.

Teksi: Jorma Mikkola