VIIME VUODEN MESTARIT SAMASSA LUOKASSA

Nyt saadaan todella mielenkiintoinen kaksinkamppailu, kun viime vuoden RAT Express Rallisarjan mestari Petteri Rantanen ja Classic Cupin mestari Hannu Ruohorinne ajavat samassa luokassa, kaksivetoisten seniorien nuotittomien luokassa (Lk 10).

Eikä tässä kaikki, luokkaan lähtee vielä kirittäjäksi mm. Kai ”Luisu” Mäkelä sekä tietenkin viime syksynä toisen muistelmanteoksen julkaissut Etelä-Pohjanmaan vääräleuka Lasse Hirvijärvi.

Kaikkiaan senioreiden kaksivetoisten luokkaan on ilmoittautunut 21 kilpailijaparia, joista neljätoista lähtee pisteiden hakuun avauskilpailusta Savitaipaleelta ensi lauantaina.

Viime vuoden mestarin Petteri Rantasen aika on kulunut tallilla.

– Auto käyty läpi ja sen pitäisi olla iskussa. Tosin täällä Mäntän suunnassa ei ole juurikaan lunta ja teillä ei ole jäätä. Testaaminen jää tällä kertaa itse kilpailuun.

Rantanen uskoo, että kisasta ja koko kaudesta tulee mielenkiintoinen.

– Sen verran pääsin kokeilemaan autoa, että se toimii. Uskon, että saamme luokassa todella kovat kisat. Hyvillä mielin lähden puolustamaan mestaruutta, uhkui Rantanen kilpailuviikolla.

Petteri Rantanen lähtee puolustamaan mestaruuttaan hyvillä mielin. 📸 Timo Honkala

Ruohorinne tuo viivalle Corsan

Lohjan Hannu Ruohorinne haastaa Rantasen etuvetoisella Corsalla.

– Vaikka viime vuonna voitinkin Classic Cupin, niin mieli tekee enemmän. Nyt luokassa on sen verran osanottajia, että pääsen taistelemaan kokonaismestaruudesta, perusteli Ruohorinne valintaansa.

Nyt jää Kadett talliin ja viivalle talutetaan Corsa.

– Olen jo parisen vuotta rakennellut Corsaa. Eihän se mikään tallipeli ole, mutta omaksi tekeleeksi tuntuu toimivalta, Ruohorinne kertoo arvoituksellisesti. Ainakin viime keväänä Rengas-Turku rallissa 0-autoa ajanut Ruohorinne oli elementissään.

Lohjan Hannu Ruohorinne lähtee haastamaan muut kuvan kauniilla Opel Corsalla. Kuva Rengas Turku Rallista keväältä 2025. 📸 Timo Honkala

Mitä tapahtui Riihimäki Rallissa 1992?

65-vuotiaalla Ruohorinteellä on takanaan pitkä ura niin ralleissa, sprinteissä ja radallakin. Menestystä on tullut Opel Corsalla aiemminkin.

– Vuonna 1992 ajoin luokkavoittoon Riihimäki Rallissa ja olin yleiskilpailun neljäs, muisteli Ruohorinne. Se oli todella kova suoritus, sillä edellä oli vain kolme A-ryhmän Toyota Celicaa järjestyksessä Marcus Grönholm, Antero Laine ja Pekka Lillbacka. Siis kaikki N-ryhmän nelivetoiset jäivät lohjalaisen taakse.

Ruohorinne lähtee kauteen innokkaana.

– Pitkästä aikaa oikein jännittää.

Rallin tiedot: https://autotarvikerallisarja.fi/24-1-2026-savitaipale/

Teksti: Jorma Mikkola