Autotarvike Rallisarjan nelivetoisten nuottiluokassa ennakkosuosikki Ari Vihavainen piti pintansa. Yleinen nuottiluokka meni ensikertaiselle Viljami Salmiselle ja senioreissa Seppo Korhonen hallitsi kisaa.
Viime kaudella rallin SM4-luokassa kilpaillut Viljami Salminen oli vaihtanut Toyota Auriksen Honda Civiciin. Auto saatiin viime metreillä kuntoon, toki vaihdelaatikon kanssa oli vielä ongelmia. Tämä ei haitannut avauspätkällä, minne salolainen ajoi pohjat. Kakkospätkä jäi nuottiluokilta ajamatta. Liedon Jere Ämmällä (BMW M3) oli kolmospätkän nopein siirtyen niukasti kärkeen.
– Rantarallissa ilmennyt vika palasi. Auto pätki, löydettiin vika, joka oli bensapumpun releessä, selvitti Ämmälä.
Tauon jälkeen Ämmälän auto pelasi ja hän olikin nelos- ja viitospätkän nopein.
Riemua ei kuitenkaan kestänyt maaliin saakka.
– Auto sammui lähtökiihdytyksessä ja ei suostunut enää käymään, manasi Ämmälä.
Salminen tykitti päätöspätkälle pohjat ja vei voiton 50,8 sekunnin erolla Lappeenrannan Ville Uskiin (BMW 325i).
– Loppujen lopuksi saa olla tyytyväinen, kun saimme vehkeet maaliin. Viitosvaihde ei pysynyt päällä. Eroa kutsuvieras luokkaan jäi vielä selvästi, kun olosuhteet numerollamme olivat heikommat, kiteytti Salminen.

Viljami Salmisella kävi pieni munkkikin, kun vei kaksivetoisten voiton Jere Ämmälän keskeytettyä teknisiin ongelmiin. Sportkuvat
Korhonen hallitsi senioreita
Seppo Korhonen aloitti vahvasti ajamalla selkeät pohjat avauspätkälle. Juha Paavilainen oli kakkosena, mutta joutui keskeyttämään kolmospätkän jälkeen teknisiin ongelmiin. Kolmospätkän nopein Vahton Jyrki Sorjasaari (Fiat 131 Racing) nousi tauolla kakkoseksi.
Tilanne ei enää muuttunut ja niinpä Korhonen vei voiton ylivoimaisesti. – Kun auto pelasi mallikkaasti ja Miksun putosivat nuotit -uin apteekin hyllyltä, niin oli helppo mennä, kiitteli kerimäkeläinen Honda Civiciä ja kartturi Mikael Pesosta.

Seppo Korhonen oli ylivoimainen seniorien kaksivetoisten nuottiluokassa. Sportkuvat
Vihavainen ylivoimainen
Mäntyharjun Ari Vihavainen (Citroen DS3 RS5) otti ohjat alusta alkaen, eikä luopunut paikastaan missään vaiheessa. Lopulta ainoastaan kaksi viidestä lähtijästä saapui maaliin Leppävirran Tapani Hulkkosen (Skoda Fabia RS) ollessa kakkonen.
– Kyllä olisi mukavaa, jos kilpakumppaneita olisi enemmän, että olisi mahdollisuus menestyä sarjassa. Nyt olivat kyllä renkaat kovilla. Minulla hyviä käytettyjä renkaita, mutta jatkossa käytettäviksi ei jäänyt yhtään, manasi raakaa keliä Raaka-Arska Vihavainen.

Autotarvike Rallisarjan nopein kuljettaja oli Ari Vihavainen. Nutspix
Teksti: Jorma Mikkola
