SÄÄNNÖT

SARJASÄÄNNÖT 2027

  Sarjasäännöt 2027 PDF-tiedostona

Lisämääräykset:

Ei vielä julkaistuja lisääämääräyksiä

SARJASÄÄNNÖT 2027 - selattava

1. YLEISTIEDOT


1.1 SARJAN TAVOITE

Tavoitteena on tarjota kaikille harrastajille mukava ja mielekäs rallisarja. Tekemisen teemoina ovat hyvä tiedotus ja kevyillä kustannuksilla sarjassa kilpaileminen.

1.2 SARJAN ORGANISOINTI

Autotarvike Rallisarja järjestetään Harrastemoottoriurheilun kattojärjestön ry:n (Hamun) hallinnoimana ja toteuttamana. Kilpailuiden toteutuksessa noudatetaan Hamun kilpailun järjestämisen sääntöjä sekä teknisiä sääntöjä. Osakilpailujen järjestäjät ovat kaikki Hamun alaisia jäsenseuroja.

1.3 OSAKILPAILUT

Osakilpailuja ajetaan kolme (3) talvella ja viisi (5) kesällä. Osakilpailuiden valinnassa pyrittiin huomioimaan maantieteellinen sijainti sekä sarjakilpailua hakeneet yhdistykset alueellisesti niin, että kilpailuja on sekä Etelä-, että Pohjois-Suomessa. Kilpailuiden tekijöiltä odotetaan laadukkaita ja toimivia kilpailuja sarjan arvon mukaisesti. Kilpailuiden tavoitepituudet ovat 4-8 erikoiskoetta, sisältäen 50-80 EK-kilometriä.

9.1.2027 KUHMO RALLI Kuhmo

13.2.2027 KONTIOLAHTI RALLI Kontiolahti

27.2.2027 VESILAHTI RALLI Vesilahti

8.5.2027 PROMART RALLI Sastamala

29.5.2027 LAPPEENRANTA RALLI Lappeenranta

19.6.2027 PH-PELTIASENNUS RALLI Raasepori

28.8.2027 KEURUU RALLI Keuruu

25.9.2027 NIVALA RALLI Nivala

1.4 OSALLISTUJAMÄÄRÄT

Sarjaan otetaan mukaan maksimissaan 240 osallistujaa. Mahdollisessa karsinnassa käytetään hyväksi ilmoittautumisjärjestystä siten, että ensimmäisenä ilmoittautuneet ja maksaneet ovat etusijalla. Mikäli sarjaan ei ilmoittaudu vähintään 70 osallistujaa, sarjaa ei järjestetä.

1.5 LÄHTÖJÄRJESTYS

Luokkien lähtöjärjestys osakilpailujen välillä on erillisen taulukon mukaan kiertävä, lukuun ottamatta Classic luokkia, HV1000 Nuoret ja BMW rallisarjan/kutsuvierasluokka max 20 autoa.

1.6 MUUTOKSET

Sarjajärjestäjälle on oikeus muutoksiin. Muutoksia voi olla esim. kilpailupäivämäärän muutos tai korvaava kilpailu peruuntuneen kilpailun tilalle. Lopullisiin pisteisiin laskettavien kilpailujen määrää voidaan muuttaa, mikäli esim. kilpailujen lopullinen toteutuva määrä muuttuu.

1.7 SARJAN PUUHAHENKILÖT

VASTUUALUE

NIMI

PUH.NRO

Sarjan talous

Tero Herranen

050 3055162

Tekniset asiat

Michael Flemming

040 4564261

Pistelaskenta

Mika Ilomäki

044 5782197

Sarjakoordinaattori / Muutokset

Riku Ainasvuori

050 3495821

Tiedottajat / Media 

 

Pohjoinen: Timo Uimi

Pohjoinen: Aino Riipinen

Etelä: Katariina Haapanen

Etelä: Jorma Mikkola

040 8328356

040 5890159

045 8886244

0500 490812

2. SARJAAN ILMOITTAUTUMINEN JA SARJAMAKSU

Sarjaan ilmoittautuminen alkaa 15.10.2026. Ilmoittautuminen tapahtuu www.autotarvikerallisarja.fi sivuston kautta.

HUOM! Sarjaan ilmoittautuminen päättyy 30.12.2026 tai kun sarjalaisten maksimimäärä täyttyy (240).

Sarjamaksu on 150€, joka maksetaan sarjaan ilmoittautumisen yhteydessä tilille: FI95 5343 0720 1942 94 / Harrastemoottoriurheilun Keskusjärjestö ry.
31.12.2026 alkaen jälki-ilmoittautumismaksu on 250€.

Classic luokkiin voi ilmoittautua kauden aikana, Kilpailukohtainen maksu sarjatilille 50€/kilpailu tai koko kausi 150€.

MAKSUVIITTEENÄ TULEE OLLA 1-OHJAAJAN NIMI!

3. KILPAILUIDEN OSALLISTUMISMAKSUT

Kilpailukohtaisten osallistumismaksujen maksimimaksut:

  • Talvikausi: ei tutustuttavat max. 260€, Nuotti max. 310€

  • Kesäkausi: ei tutustuttavat max. 280€, Nuotti max. 330€

4. RALLISARJAN KILPAILULUOKAT


4.1 KILPAILULUOKAT

CLASSIC-MESTARUUS

  • Luokka 1 Classic Nuotti 2wd
  • Luokka 2 Classic 2wd 91-96 ja Classic 4wd Nuotti
  • Luokka 3 Classic ei ennakkotutustumista alle 1050cc
  • Luokka 4 Classic ei ennakkotutustumista alle 1350cc
  • Luokka 5 Classic ei ennakkotutustumista alle 1650cc
  • Luokka 6 Classic ei ennakkotutustumista alle 2050cc
  • Luokka 7 Classic ei ennakkotutustumista yli 2050cc

NUOTTIMESTARUUS

  • Luokka 8 V1600 Nuotti, sis. Nuoret nuotti V1600 kuljettajat
  • Luokka 9 4WD Nuotti + 4wd ilman ennakkotutustumista *katso kohta 7
  • Luokka 10 2WD Nuotti, kuutiotilavuus vapaa

LADYT JA NUORET LADYT- MESTARUUS

  • Luokka 11 Ladyt/ Nuoret Ladyt Nuotti
  • Luokka 12 Ladyt/ Nuoret Ladyt Pimeä luokka

SENIORIMESTARUUS

  • Luokka 13 Seniorit V1600 Nuotti
  • Luokka 14 Seniorit 2WD Nuotti
  • Luokka 15 Seniorit 2WD

NUORTEN MESTARUUS

  • Luokka 16 Nuoret HV1000 Pimeä
  • Luokka 17 Nuoret V1600 Pimeä

PIMEIDEN LUOKKIEN MESTARUUS

  • Luokka 18 V1600 ja H2050
  • Luokka 19 Lada Merkkiluokka, Nuotti tai ilman.
  • Luokka 20 2WD alle 2250cc *katso kohta 7
  • Luokka 21 2WD yli 2250cc / Proto
4.2 LUOKKIEN MINIMI OSALLISTUJAMÄÄRÄT

Sarjassa ajettavien luokkien toteutumiseen vaaditaan vähintään kuusi (6) osallistujaa per luokka. Mikäli tämä määrä ei täyty, niin vajaa luokka yhdistetään tarvittaessa sarjajärjestäjän harkinnan mukaan.

4.3 SARJAN OSALLISTUJALISTAN JULKAISU

Sarjan lopullinen ja hyväksytty osallistujalista sekä sarjassa ajettavat luokat julkaistaan 01.01.2027. Sarjamaksun palauttamiseen oikeuttava peruminen on mahdollista 31.12.2026 asti.

4.4 LUOKKIEN VAIHTAMINEN
  • Kilpailija saa vaihtaa kategorian sisällä kilpailuluokkaa kauden aikana kerran, jolloin siihen mennessä ansaitut pisteet säilyvät. Kategoriaa vaihdettaessa pisteet eivät siirry, vaan ainoastaan säilyvät jo ajetun luokan luokittaisissa pisteissä.

4.5 SARJAN ULKOPUOLISET OSALLISTUJAT

Sarjan ulkopuoliset kilpailijat EIVÄT saa osallistua sarjaluokkiin. Osakilpailun järjestäjillä on vapaus ottaa sarjaluokkien perään lisäluokkia haluamansa määrän. Classic Cup luokkiin otetaan kuljettajia kilpailukohtaisella maksulla kauden aikana sekä sarjaluokkiin jälki-ilmoittautuneita korotetulla maksulla sarjasääntöjen mukaan.

4.6 JOUKKUEMESTARUUS

Joukkueeseen voi kuulua enintään kolme kilpailijaparia. Mestaruuden voittaa joukkue, joka on kerännyt eniten henkilökohtaisia sarjapisteitä kauden lopussa. Kilpailijat voivat ajaa eri luokissa.

Tasapisteissä mestaruuden voittaa joukkue, jonka kuljettajat ovat kauden aikana keränneet enemmän ensimmäisiä, toisia, kolmansia jne. sijoituksia tiimilleen, huomioiden myös mahdollinen kuljettajan henkilökohtaisista pisteistä poisjätettävä osakilpailutulos.

Kuljettaja voi kauden aikana ajaa pisteistä vain yhdelle joukkueelle. Joukkue saa tehdä yhden kuljettajanvaihdon per kausi ja siihen asti kerätyt pisteet säilyvät.

Joukkueen kuljettaja saa mestaruuspisteitä oman luokkasijoituksensa mukaisesti, riippumatta ovatko muut luokan kuljettajat mukana kilpailemassa joukkuemestaruudesta vai ei, eli esimerkiksi luokassaan kolmanneksi sijoittuva tiimikuljettaja tuo tiimilleen kolmannen sijan pisteet, vaikka olisi luokassaan ainoa tiimipisteistä ajava.

Joukkueen nimessä saa olla enintään yhden yhteistyökumppanin nimi.

Kolme parasta joukkuetta palkitaan kauden päätteeksi pokaalein ja lahjakortti/tavarapalkinnoin.

Ilmoittautuminen joukkuekilpailuun päättyy 31.12.2026. Joukkuekilpailu toteutuu, mikäli mestaruustaistoon ilmoittautuu vähintään kolme joukkuetta.

Ilmoittautuminen joukkuekilpailuun: https://autotarvikerallisarja.fi/joukkuekilpailuun-ilmoittautuminen/

Ilmoittautumislomakkeen lähetyksen jälkeen lähetä maksukuitti osallistumismaksusta ja mahdolliset kuvat tiimiläisistä sähköpostilla: joukkuekilpailu@autotarvikerallisarja.fi

Sarjamaksu on 300€ / joukkue, joka maksetaan sarjaan ilmoittautumisen yhteydessä tilille: FI95 5343 0720 1942 94 / Harrastemoottoriurheilun Keskusjärjestö ry.

MAKSUVIITTEENÄ TULEE OLLA JOUKKUEEN NIMI!

Jokaisesta joukkueesta julkaistaan – joukkueen niin halutessa – esittely yhteistyökumppaneineen sarjasivuilla ja sarjan Facebookissa.

5. SARJAN PISTELASKU


5.1 PISTEISIIN LASKETTAVIEN KILPAILUIDEN MÄÄRÄ

Sarjan osakilpailuiden tuloslaskennasta vastaa kilpailujärjestäjä. Sarjapistelaskennan yhteyshenkilö löytyy yhteystiedoista ja sarjapisteet löytyvät www.autotarvikerallisarja.fi-sivustolta.

Sarjapisteet määrittyvät alla olevan taulukon mukaisesti kilpailun toteutuneen lähtijämäärän mukaisesti.

Loppupisteisiin huomioidaan kilpailijan viisi (5) suurinta pistemäärää. Sarjapisteisiin huomioidaan kahden (2) talvi- ja kolmen (3) kesäosakilpailun parhaat pisteet. Mikäli talviosakilpailu joudutaan perumaan, pisteisiin lisätään yhden kesäkilpailun pisteet.

Tasapisteiden tullessa, päätösosakilpailun pisteet määrittävät paremmuusjärjestyksen. Mikäli järjestys ei ratkea päätösosakilpailun pisteillä, ratkaistaan tulosjärjestys kuudennen osakilpailun tai tarvittaessa seitsemännen osakilpailun pisteillä jne.

Kilpailukohtaisesti jaetaan POWERSTAGE-pisteitä kilpailun päätöserikoiskokeesta seuraavasti: Luokan 1. = 3p.
Luokan 2. = 2p.
Luokan 3. = 1p.

Mikäli kilpailussa päätöserikoiskoe jää osalta kuljettajia ajamatta tai perutaan, Powerstage-pisteet määräytyvät ko. kilpailun edelliseltä erikoiskokeelta. Aina pisteiden määräytymisen edellytys on, että kaikki kuljettajat ovat suorittaneet ko. erikoiskokeen ilman laskennallisia aikoja.

5.2 PISTELASKENTAKAAVIO

6. SARJAN PALKINNOT JA PALKINTOJEN JAKO


6.1 PALKITTAVIEN MÄÄRÄ JA PALKINNOT

Sarjasta palkitaan kategorioittain sarjamaksun maksaneiden suhteessa kuljettajia lahjakortein tai muunlaisella rahanarvoisilla palkinnoilla. Pokaalit luokittain menestyneille osallistujamäärän mukaan.

6.2 PALKINTOPOTIN SUURUUS

Palkintojen yhteisarvo on minimissään 70% sarjamaksujen määrästä. 30% ilmoittautumismaksuista käytetään sarjan tiedotukseen, tuloslaskentaan ja muihin juokseviin kuluihin.

6.3 SARJAN PALKINTOJEN JAKOTILAISUUS

Sarjapalkintojen jako tapahtuu päätöskilpailun yhteydessä pidettävässä palkintogaalassa.

6.4 OSAKILPAILUJEN PALKINNOT

Kilpailukohtaiset luokittaiset palkinnot määrittävät osakilpailujen järjestäjät. Viimeisen kilpailun jälkeen arvotaan seitsemään (7) osakilpailuun startanneiden kesken 2 kpl 1500€ arvoisia lahjakorttipalkintoja.

7. KILPAILUKOHTAISET PALKITSEMISET LUOKKIEN SISÄLLÄ

LK9 4WD Nuotti ja 4wd ilman ennakkotutustumista.

4WD-luokkaan voi osallistua myös ilman ennakkotutustumista ajavana. Ilman ennakkotutustumista ajavien kuljettajien tulee sarjaan ilmoittautuessa ilmoittaa sarjakoordinaattorille tieto ilman nuottia ajamisesta. Sarjapisteiden kertymään ei ko. asia vaikuta, pisteet kertyy normaalisti luokan lähtijämäärän mukaan ajat nuotista tai ilman. Kilpailukohtainen osallistumismaksu ilman nuottia ajavilla pimeän luokan mukaan. Kilpailuissa palkitaan myös. ko. luokan sisältä nopein ei nuotista ajava tai ajavat lähtijämäärän mukaan.

LK20 2WD ALLE 2250CC

Kilpailuluokasta palkitaan kilpailukohtaisesti myös alle 1650cc autoilla ajavia kuljettajia lähtijämäärän mukaan.

8. LISÄMÄÄRÄYKSET

Ei vielä julkaistuja lisämääräyksiä.