Nico Valkonen vahvisti asemiaan sarjaykkösenä

Jyväskylän Nico Valkonen (Suzuki Ignis) ajoi kauden neljänteen luokkavoittoonsa (V1600 nuottiluokka) yhtä monennessa osakilpailussaan ja  paransi samalla asemiaan sarjan kärjessä. Valkosen ainoa uhka on Säkylän Kai Mäkelä (Toyota Corolla GT). Jos Mäkelä ajaa viimeisessä kisassa luokkavoittoon ja saa maksimipisteet, on Valkosen tehtävä sama temppu. Joten panoksia riittää loppuun asti.

Autotarvike Rallisarjan viides ja toiseksi viimeinen kilpailu ajettiin Siuntiossa ja sen lähikunnissa. Sarjalaisten lisäksi mukana oli pari tusinaa Volvo Eurocupin osanottajaa pääosin Ruotsista.

Raaseporin Moottorikerhon ensimmäistä kilpailua suosi hieno, helteinen keli. Reipas tuuli piti kuitenkin olot siedettävinä ja pyyhki pölyt mennessään.

Valkonen lähellä mestaruutta

V1600-luokan voittaja Valkonen olisi tarvinnut vain pisteen enemmän varmistaakseen mestaruuden jo nyt. Sarjassa hän on joka tapauksessa varmistanut kakkossijan. Tällä kertaa Valkonen ajoi pohjat kolmelle ensimmäiselle pätkälle. Viimeisellä pätkällä kakkoseksi sijoittunut Rengon Niklas Mäenpää (Citroen C2 VTS) katkaisi pohjaputken. Kaksikon ero maalissa oli 31,3 sekuntia. Kolmanneksi ajoi Maskun Mika Rantasalo (Toyota Auris).

Nico Valkonen ajoi jälleen luokkavoittoon ja jatkaa Autotarvike Rallisarjan kärjessä. 📸 Kiia Kajala

Nelivetoisten nuottiluokassa Mäntyharjun Ari Vihavainen (Citroen DS3 R5) ajoi ylivoimaiseen voittoon.

Seniorien kaksivetoisissa Juha Paavilainen ajoi ulos avauspätkällä ja muille kilpailijoille annettiin sama tulos.

Kun päästiin ajamaan tosissaan, Tervakosken Teuvo Kuparinen (BMW M3) meni menojaan. Ainoastaan kuutospätkällä toiseksi sijoittunut Kerimäen Seppo Korhonen (Honda Civic) oli Kuparista nopeampi.

Kaksivetoisten nuottiluokassa Uudenkaupungin Jere Ämmälä (BMW M3) latasi avauspätkälle selkeät pohjat, mutta sitten alkoi Aleksi Tukiaisen (Honda Civic Type-R) kiri. Jyväskyläläinen ajoi Ämmälää kiinni pätkä pätkältä ja sen kruunasi ohitus päätöspätkällä. Voitto tuli lopulta 15,7 sekunnin marginaalilla.

Vaikka Lada-luokassa ajoikin vain kaksi kisaajaa, Karjalohjan Ville Salmi ja Multian Ari Kuusinen, saatiin hyvä kamppailu aikaan. Alussa taisteltiin kymmenyksistä ja sitten sekunneista. Lopputulema oli, että voitto kirjattiin Salmelle 1,6 sekunnin erolla.

Ladojen tapaan Ladyissa voi ajaa nuotista tai ilman niitä. Tällä kertaa Vilma Kivenne (Renault Clio RS) oli ylivoimainen. Hyvinkääläinen vei jokaisen pohja-ajan ja maalissa ero kakkoseksi ajaneeseen Kolhon Juulia Suviseen (Toyota Corolla GT) oli 41,1 sekuntia.

Kaikkein nuorimpien HV1000-luokassa avauspätkän pohjat kirjattiin Lopen Viljami Kelalle. Valitettavasti Peugeot ei kestänyt enää seuraavalle pätkälle. Kärkipaikan otti Mäntsälän Veeti Hyytiäinen, joka tykittikin Toyota Aygolla pohjat lopuille pätkille. Hyvän vastuksen hänelle antoi Sirkan Max Teinilä samanlaisella ajokilla. Kolmas oli Uuraisten Ilmari Lahtinen (Peugeot 107).

Nuoret V1600-luokassa Keuruun Joni Peltonen (Honda Civic) otti jo neljännen luokkavoittonsa. Nuoret pääsivät aloittamaan kekkerinsä vasta nelospätkältä. Peltonen jäi vasta neljänneksi, sillä edelle ehtivät Alavuden Iiro Valtaalaa (Ford Fiesta), Kotkan Luca Laurosen (Honda Civic) ja Uuraisten Arttu Lähteenmäki (Focus).

Peltonen nousi lopulta voittoon 15,5 sekunnin turvin ennen Valtaalaa. Lähteenmäki oli kolmas.

V1600-luokassa Mynämäen Tino Varjo (Ford Focus) piti johtopaikkaa ennen päätöspätkää. Sarjan avauskisassa loukkaantunut Sipoon Henri Koskenalan (Renault Clio) pääsi vihdoin kisailemaan. Varjon vietettyä varttitunnin liian kauan päätöspätkällä, nousi Koskenala voittoon 7,7 sekunnin erolla Jämsän Jere Tahvanaiseen (Renault Megane). Sastamalassa huimasti kaatanut Rautalammin Aatu Viljakainen (Peugeot 206 XS) oli kolmas.

Senioritkin aloittivat nelospätkältä. Säkylän Kai Mäkelä aloitti väkevästi, mutta Mäntän Petteri Rantanen (BMW 325i) nousi toiseksi viimeisellä pätkällä vain 1,2 sekunnin päähän. Ratkaisu tapahtui päätöspätkällä, kun Mäkelä muotoili Corolla uuteen uskoon. – Kilometri lähdöstä; nypyn ylitys ja kaksi volttia. Onneksi alkoi loma, kuittasi Mäkelä. Rantanen kuittasi selvän voiton 55,6 sekunnin erolla Palokan Jarno Puupposeen (MB 190E). kolmas oli Helsingin Mikko Kanerva (BMW 325i)

Kaksivetoisten pikkuluokassa Lohjan Jere Kavander ajoi Toyota Starletilla puolentoista minuutin eron Siuntion Petteri Meskukseen (Toyota Corolla GT), mutta päätöspätkällä Kavander viipyi pari minuuttia kauemmin ja voitto karkasi.

Väliluokka aloitti kisansa nelospätkältä ja sinne jäi Mika Seppälä teknisen vian takia. Porin Olli-Pekka Kononen (Ford Fiesta ST) ja Humppilan Tommi Huhtala (Ford Escort RS) kamppailivat maaliin saakka. Kononen oli lopulta 2,6 sekuntia nopeampi.

Isossa luokassa Pirkkalan Tuomo Tuukkanen (Honda Civic) piti parasta vauhtia alussa. Viitospätkästä lähtien Hankasalmen Jani Liimatainen (BMW 325i) nousi niskan päälle ja vei voiton 35,9 sekunnin erolla.

H2050-luokassa jäi myös EK-3 pois. Laitilan Jere Kiveinen (Honda Civic) saalisti neljä pohja-aikaa ja yksi kirjattiin niin ikään Civicillä ajavalle Petri Oksaselle. Voitto Kiveiselle reilun minuutin erolla.

Tilanne Autotarvike rallissa; Nico Valkonen 55, Joni Peltonen 52, Mika Rantasalo ja Veeti Hyytiäinen 49, Jani Liimatainen 48, Kai Mäkelä 47

Petri Fonsell Classicin nopein – Båga jatkaa Cupin kärjessä

Classic Cup aloitti kisansa vasta erikoiskoe kolmoselta. Petteri Palohalme (Volvo 242) avasi parhaiten. Seuraavalla pätkällä kärkeen porhalsi Siuntion Jukka Airaksinen (Volvo 240). Voittoon kuitenkin nousi Petri Fonsell (Toyota Starlet 1300). Somerolainen teki hattutempun vieden voiton 48,4 sekunnin erolla Airaksiseen. Siuntion Petteri Koskenala (Opel Astra F GSi 16V) oli kolmas 20,1 sekuntia Airaksisesta.

Petri Fonsell oli Classic Cupin nopein. 📸 Kiia Kajala

Tämä kolmikko oli niin nuottiluokan kuin Classic Cupin kolme parasta.

Nurmijärven Harri Könönen (Daihatsu Charade) vei pikkuluokan ajamalla jokaiselle pätkälle pohjat vieden selvän voiton. Samoin teki alle 1350-kuutioisissa Mynämäen Mikael Laakso (Daihatsu Charade).

Alle 1650-kuutioisissa Jämsän Esa Lindroos (Toyota Corolla GT) ajoi ulos ja hänen kanssaan kovaa kisaa käynyt Sammatin Juha Sarkimo (Ford Escort 1600) pokkasi voiton.

Keuruun Jari Hokkanen (Opel Kadett) vei alle 2050-kuutioisten voiton näytöstyyliin. Tuoreimmissa historikeissa Espoon Jorma Isotalo (Ford Escort) ajoi ilman kilpakumppaneita.

Classic Cupin kärjessä jatkaa Vesa Båga. Harri Könösen otti pisteellä kiinni.

Tilanne: Vesa Båga 38, Harri Könönen 37, Raimo Könönen 29, Petteri Palohalme 29, Lauri Tuomisto 29 ja Jouni Leppälahti 29.

Tuukka Hallia päivän nopein

Mitsubishi Lancer Evolla ajanut Tuukka Hallia oli päivän nopein. Sipoolainen hallitsi kutsuluokkaa ollen nopein jokaisella erikoiskokeella.

Kaksi ensimmäistä EK:ta Mikko Lehti (Opel Corsa OPC S2000) ajoi kakkosena, kunnes laturi petti lohjalaisen. Ei saanut kakkospaikkaa pitää Helsingin Jaro Kinnunenkaan, kun Honda Civicin tekniikka petti viitospätkällä.

Kakkoseksi nousi konkari Espoon Sakari Vierimaa (Huyndai i20 RS) ennen Lohjan Niko Konkolaa (Honda Civic Type R).

Linus Erixon Volvo EuroCupin ykkönen

Volvo EuroCupissa matkaan lähti 23 autokuntaa, jaettuina viiteen eri luokkaan. Parasta vauhtia piti Gotlands MF BK:n Linus Erixon, vaikka oli ajaa ulos heti avauspätkällä. Lopuille pätkille hän ajoi pohjat vieden voiton Volvo 240:lla 38,9 sekunnin erolla Värmdö Bilklubbin Martin Brobergiin (Volvo 940 VEC45). Tämä kaksikko ajoi ns. trimmatuissa Volvoissa.

Kristiansands Automobilklubbin Göran Spelland (Volvo 940) oli paras vakio Volvojen A/B kuljettajien ja Saman C-luokan nopeimmin suoritti NMK Hadelandin Trond Vidar Solheim (Bolvo 240).

Alle kaksi litraisten VEC AppK luokan ykkönen oli Stefan Norberg Hofors MS:n Stefan Norberg (Volvo 142) ja yli kaksilitraisissa KNA Kongsvingerin Anders Lundhaug pääsi pokkaamaan ilman vastustajia.

Teksti: Jorma Mikkola