Satapirkan Ralliseuran Fenno-Ralli oli Autotarvike Rallisarjan päätöskilpailu. Mukana oli sarjakilpailijoiden lisäksi myös mielenkiintoinen kutsuvierasluokka. Ralli oli päästä myös historian kirjoihin, sillä ennen päätöserikoiskoetta, kilpailun kärjessä varsinainen rallikonkari Espoon Saku Vierimaa. Kihniön Kristian Kiviniemi ”pilasi” kuitenkin 70-vuotiaan Vierimaan voittamalla rallin 5,7 sekunnilla. Näin lähellä siis ”jytky” oli.
Kutsuluokan nelivetomiehet Vierimaa (Hyundai i20 R5) ja Kiviniemi (Mitsubishi Lancer E10) kävivät tasaisen väännön voitosta. Vierimaa ajoi kolmelle ensimmäiselle pohja, mutta sai kasvatettua eron vain 5,7 sekuntiin.
Kun sitten Kiviniemi vei pätkän neljä ja viisi, kuroi hän Vierimaan edun ja karkasi voittoon 5,7 sekunnin erolla.

Saku Vierimaa oli ottaa historiallisen voiton. 70-vuotias espoolainen taipui vasta päätöspätkällä kakkoseksi Sportkuvat
Heikki Koski-Lammi kaksivetoisten ykkönen
Kaksivetoisten luokassa odotettiin mielenkiintoista kilpailua. Toukokuussa Sastamalassa Laihian Mika Lemmetti (BMW 325i) oli nopein. Siellä kotikonnuillaan Henkka Haapamäki oli toiseksi nopein Juho Koski-Lammia. Joukko oli jälleen kasassa ja kolmikon lisäksi mukana olivat myös Heikki Koski-Lammi ja Joni Nikko.
Avauspätkällä Jalasjärven veljekset Koski-Lammit pitivät parasta vauhtia Heikin johdolla. Heikki (Ford Escort Mk2) hätyytteli nelivetoisia jääden vain reilun sekunnin Vierimaalle. Juho ((Ford Escort Mk2) jäi veljelleen 3,9 sekuntia
Kolmanneksi nopeinta vauhtia pitänyt Haapamäki keskeytti Ford Escort Brutalin kiukuteltua pätkän jälkeen. Kakkospätkällä oli Juhon vuoro olla nopein ja hän kavensikin eron veljeensä 2,4 sekuntiin tultaessa ensimmäiselle huoltotauolle.
Keskilenkillä Heikki karkasi veljeltään lopullisesti ajamalla kummallekin pätkälle pohjat. Nelospätkällä Heikki kukisti myös nelivedot. Ennen päätöspätkää Heikin johto oli jo 17,3 sekuntia.
Päätöspätkällä Heikki kaunisteli voittomarginaaliksi 36,4 sekuntia. Yleiskilpailuvoitosta Heikki jäi vain 15,5 sekuntia. Kolmanneksi kiirehti Laihian Joni Nikkoa (BMW 325i)

Jalasjärven Heikki Koski-Lammi on saanut Escortin iskuun. Fenno Rallissa hän hätyytteli jopa nelivetoisia Sportkuvat
Teksti: Jorma Mikkola
