Kisaraportti: Grönholm vauhdikkain Autohuolto.com Rallissa – Valkonen jatkaa sarjaykkösenä

Tässä kisaraportissa käsitellään Autotarvike Rallisarjan nuottiluokat eli V1600, Seniorit 2WD, 2WD sekä luokat joissa voi ajaa nuotitta tai ilman. Ne ovat 4WD, Ladyt ja Lada-merkkiluokka.

Valkoselle jo kolmas voitto

V1600 nuottiluokka, jossa ajavat kaikki ikäryhmät nuorista senioreihin, oli jälleen kerran suurin luokka.

Talvikaudella avaus- ja päätösosakilpailun voittanut Jyväskylän Nico Valkonen (Suzuki Ignis Sport) lähti sarjaykkösenä ja suurimpana suosikkina ralliin.

Valkonen aloittikin vahvasti. Kahden ensimmäisen pätkän pohjat takasivat hänelle taukojohdon. Avauspätkään pettynyt Maskun Mika Rantasalo (Toyota Auris) paransi vauhtiaan kakkosella. Taukoa edeltävälle erikoiskokeelle hän tykitti pohjat nousten yhteisajoissa kakkoseksi 5,5 sekuntia Valkoselle jääneenä.

– Ekan pätkän aika oli pettymys. Se herätti, ettei perusvauhti riitä alkuunkaan, Rantasalo pohti.

Rantasalon hyvin alkanut nousu sai kolauksen nelospätkän alkuosuudella.

– Katsoja varoitti ja heti sen jälkeen tien vieressä oli järjestyksenvalvojia, mutta mitään estettä ei ollut tiellä. Otettiin turhaan vauhti pois. Hyvä fiilis katosi ja samalla näemmä myös vauhti, manasi Rantasalo.

Valkonen karkasi 19,9 sekunnin etumatkalle ja maalissa ero oli 20,7 sekuntia.

– Kisa meni hienosti, ehkä tauon jälkeen alkua paremmin. Mitään ongelmia ei ollut, mutta auto kyllä voisi kulkea vähän kovempaa. Reitti oli heittämällä ajamistani osakilpailusta paras tänä vuonna, kiitteli Valkonen.

Nico ”White” Valkonen ajoi Sastamalassa jo kauden kolmannen voittonsa. Jyväskyläläinen johtaa sarjaa maksimipistein. 📸 Sportkuvat

Rantasalo piti kakkossijansa ennen Rengon Niklas Mäenpäätä (Citroen C2 VTS) 9,5 sekunnin turvin ja neljänneksi ajoi päätöspätkän nopein Keravan Jere Haljala (Toyota Auris).

V1600-luokassa päätöspätkän pohjiin ylsi Jere Haljala, jonka vauhti tuntuu nousevan kisa kisalta. 📸 Sportkuvat

Pistetilanne luokassa: 1) Nico Valkonen 42, 2) Mika Rantasalo 38, 3) Jere Haljala 34, 4) Otto Autio 33, 5) Niklas Mäenpää 28

Paavilainen pappojen paras

Seniorien luokkaan lähti mukavasti 13 autokuntaa talvikauden jälkeen ykkösenä olleen Savonlinnan Seppo Korhosen (Honda Civic) johdolla.

BMW M3 -pilotit Tervakosken Teuvo Kuparinen ja Juha Paavilainen olivat vauhdissa avauspätkällä. Kuparinen yllätti Paavilaisen 1,3 sekunnilla. Lappeenrantalainen otti kakkosella paikkansa kärjessä, eikä siitä enää luopunutkaan. Hyvin aloittaneen Kuparisen matka päättyi EK-2:n jälkeen ja toiseksi nousseen Jarkko Mustosen uusi Bemari sanoi sopimuksensa irti kolmospätkällä.

Paavilaisen urakkaa helpotti edelleen, kun sarjaykkösenä lähtenyt Seppo Korhonen koki saman kohtalon kuin Kuparinen ja Mustonen.

– Kun kovimmat haastajat tippuivat, ero kasvoi niin suureksi, että piti vain körötellä maaliin, sillä ajettiin tärkeistä pisteistä, jutteli Paavilainen. Juha Paavilainen nousi seniorien sarjajohtoon voittaessaan Autohuolto.com Rallin. 📸 Sportkuvat

Paavilaisen jälkeen kakkoseksi nousi Vahton Jouko Sorjasaari (Fiat 131 Racing) jääden voitosta lähes puolitoista minuuttia. Kolmas oli Ikaalisten Jukka Leppänen (Ford Escort RS). Leppänen ajoi pohjat EK-5:lla.

Vuonna 1988 junnuhopeaa Marcus Grönholmin vanavedessä voittaneen Mikko Kalliomaan paluu riitti kuudenteen sijaan.

Pistetilanne luokassa: 1) Juha Paavilainen 36, 2) Jyrki Sorjasaari 31, 3) Seppo Korhonen 23, 4) Juha Huttunen 13, 5) Pekka Ripatti 12

Niclas Grönholmin näytös

Nelivetoisten luokassa saa nuotittaa, mutta saa ajaa myös ilman nuottia. Mukana oli kuusi kilpailijaa. Talvikauden jälkeen kärjessä komeili Leppävirran Tapani Hulkkonen (Skoda Fabia RS).

Sarjaan vasta talvikauden jälkeen ilmoittautunut Niclas Grönhom (Skoda Fabia Rally2) oli odotetusti ylivoimainen. Jokaisen pätkän pohjat ajaneen inkoolaisen voittomarginaali oli lopulta 2.44,3.

– Mukava päivä. Reitti oli tosi hyvä muutamaa osuutta lukuun ottamatta. SM-ralleissa on ajettu niin nopeita teitä, että oli mukava ajaa teknisimpiä teitä, kehui Grönholm.

Niclas Grönholm oli vauhdikkain Sastamalan alueen vaativilla teillä. 📸 Reijo Keskikiikonen

Avauspätkällä kakkoseksi ajanut sarjaykkönen Tapani Hulkkonen ahnehti liikaa kakkospätkällä osuen ojarumpuun joutuen keskeyttämään. Kakkospaikan peri rengasmurheista kärsinyt Mäntyharjun Raaka-Arska Vihavainen (Citroen DS3 R5) pitäen sen loppuun asti. Lahden Pasi Laaksomaa (Mitsubishi Lancer E9) oli kolmas.

Pistetilanne: 1) Ari Vihavainen 30, 2) Tapani Hulkkonen 20, 3) Pasi Laaksomaa 14, 4) Niclas Grönholm 12, 5) Jooa Iivari 12.

Onnetar suosi lopulta Ämmälää

Kaksivetoisten nuottiluokassa matkaan lähti yhdeksän kilpailijaa. Talvikauden jälkeen kärjessä oli  19-vuotias Viljami Salminen (Honda Civic Type R). Salolainen aloitti hienosti tykittäen pohjat kolmelle taukoa edeltävälle pätkälle.

– Kisa lähti pirun hyvin käyntiin. Kello tykkäsi ja johdettiin luokkaa mukavasti kutsuluokassa ajavien F-Cupin kärkiukkojen tuntumassa. Emmekä edes olleet täysin tyytyväisiä. Venymisen varaa olisi ollut.  EK-3:lla tehot hävisivät ja auto kävi huonosti ja matkaa kotiin alkoi valitettavasti, manasi Salminen.

Alkumetreillä Salmisen kovimmat haastajat Kaakon pojat, Haminan Henrik Koverola (BMW M3) ja Lappeenrannan Ville Uski BMW 325i) joutuivat myös keskeyttämään ennen taukoa.

Kärkeen nousi talven kisoissa kovia kokenut Jere Ämmälä (BMW M3). Tällä kertaa ei tullut loppuvaiheen keskeytystä, vaan Uudenkaupungin mies vei voiton.

– Noustiin pätkä pätkältä. Kun sitten Salminen keskeytti tauolla, päätettiin säästää renkaita tuleviin koitoksiin, myhäili tyytyväinen Ämmälä.

Kaksivetoisten nuottiluokassa kävi kato. Talven kisoissa hyvää vauhtia esittänyt Jere Ämmälä jäi kuitenkin pisteittä. Nyt Rouva Fortuna näytti muutakin kuin takapuolta. 📸 Sportkuvat

Kakkoseksi ajoi Askolan Antti Laakkio (Toyota Starlet) ennen Sastamalan Markus Mäkitaloa (Ford Fiesta), jotka kumpikin pääsivät pohja-ajan makuun: Laakkio oli nopein viitospätkällä ja päätöspätkällä ykköseksi kiirehti Mäkitalo.

Pistetilanne luokassa: 1) Teemu Kiiski 27, 2) Viljami Salminen 24, 3) Henrik Koverola 22, 4) Aleksi Tukiainen 22 5) Antti Laakkio 21.

Vilma Kivenne Ladyista ripein

Mäntän Juulia Suvinen (Toyota Corolla GT) lähti paalupaikalta Ladyjen taistoon kolme muun autokunnan kanssa. Suvinen olikin nopein avauspätkällä, mutta heti seuraavalla Vilma Kivenne (Reneult Clio RS).  Hyvinkääläinen piti pintansa maaliin saakka ottaen voiton 24,6 sekunnin turvin ennen Suvista.

– Hyvä, hieno ja vaihteleva reitti, pidin kovasti, kiitteli Kivenne maalihaastattelussa.

Vilma Kivenne vei voiton Ladyjen kisassa. 📸 Sportkuvat

Kolmanneksi kiirehti Keuruun Noora Hokkanen (Opel Kadett GSi).

Pistetilanne luokassa: 1) Juulia Suvinen 28, 2) Vilma Kivenne 23, 3) Elina Valtaala 13, 4) Noora Hokkanen 12, 5) Ada Akkanen 9.

Kuusinen nousi Ladojen ykköseksi

Viisi urhokasta Lada-ukkoa lähti taistelemaan Sastamalassa voitosta. Talvikauden jälkeen kärjessä oli kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanut Toivakan Teemu Huuskonen (Lada 1200L).

Nokian Sami Saari vei kaksi ensimmäistä pätkää, mutta jäi kolmospätkällä pohjat ajaneesta Huuskosesta lähes puoli minuuttia. Samalla Huuskonen nousi kisan kärkeen, mutta vain 1,4 sekunnin erolla Multian Ari Kuusiseen, joka ajoi Saaren VFTS:llä.

Huuskonen lisäsi muutamalla kymmenyksellä johtoaan nelospätkällä, mutta joutui laulukuoroon seuraavalla pätkällä tekniikkamurheiden takia. Huonommin kävi Saarelle, joka ajoi rajusti ulos joutuen keskeyttämään.

Kuusinen vei seuraavat pätkän ja voiton lähes kahden minuutin marginaalilla ennen Pälkäneen Riku Niemenmaata (Lada Samara).

– Ihan hyvä fiilis. Tiukkaa vääntö alussa, tai melkein loppuun saakka. Huuskosen keskeytyksen jälkeen helpotti, Kuusinen jutteli maalissa.

Alussa Lada-merkkiluokassa oli tiukkaa kisaa, mutta maalissa Ari Kuusinen juhli ylivoimaista voittoa. 📸 Sportkuvat

Pistetilanne luokassa: 1) Ari Kuusinen 33, 2) Ville Salmi 24, 3) Teemu Kuusinen 19, 4) Sami Saari 10, 5) Riku Niemenmaa 9.

Teksti: Jorma Mikkola